Opiskelijana Goodwillissä

Opiskelijana Goodwillissä

Goodwill Suomi >Good News >Opiskelijana Goodwillissä

Ekamissa liiketoimintaa opiskeleva Olli Sandberg on suorittanut Kotkan seudun Goodwill®-myymälöissä opintojaan käytännönläheisesti työelämässä oppien.

Moikka! Miä olen Olli.

Olen työskennellyt Goodwill Karhulan ja Kotkan myymälöissä yhteensä nyt noin kolme vuotta.

Näistä kolmesta vuodesta olen viimeisen vuoden ollut myös opiskelemassa Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto
Ekamissa liiketoiminnan perustutkintoa ja suorittanut samalla näyttötöitäni Goodwillissä.

Alkujaan en ollut innoissani menossa opiskelemaan, mutta muutamien keskustelujen jälkeen päädyin kuitenkin hakemaan opiskelupaikkaa.
Opiskelun aloittaminen tietysti hieman hermostutti, kuten asiaan kuuluu, mutta ensimmäisen päivän jälkeen asiat alkoivat pyörimään omalla tahdillaan.

Opiskelu ja näyttötöiden samanaikainen suorittaminen tuntui alkuunsa jokseenkin raskaalta tehtävältä. Kuitenkin huomasin, että suurimman osan näytöistä
sai tehtyä jopa saman päivän aikana ja kovinkaan monet niistä eivät osaltani vaatineet suurempia ponnisteluja.

Myynnin, asiakaspalvelun, logistiikan sekä työyhteisössä toimimisen näytöt menivät läpi heittämällä, mikä johtui luultavasti siitä, että näissä tehtävissä
ei liiemmin ollut itselleni uusia asioita. Niitä olin tehnyt jo viimeiset kaksi vuotta hyvinkin aktiivisesti.

Ne näyttötyöt, joiden parissa aikaa on vierähtänyt eniten, ovat olleet visuaalisen myyntityön, markkinoinnin ja tuloksellisen toiminnan näytöt. Näistä kolmesta
on tällä hetkellä suoritettuna visuaalinen myyntityö ja muut kaksi ovat loppusuoralla.

Visuaalisen myyntityön näytössä pääsin suunnittelemaan näyteikkunan Kotkansaaren Goodwill-myymälään. Tässäkään tehtävässä ei sikäli ollut varsinaisia
hankaluuksia, vaikka en aiemmin näyteikkunoita ole suunnitellut tai kasannut.

Toiveena työ kierrättämisen parissa

Nyt olen opiskelujeni kanssa loppusuoralla ja valmistun syksyllä 2021. Minulta puuttuu vain kahden näyttötyön suoritus ja arviointi, sekä yhden kurssin läpäisy,
joka luultavasti tapahtuu ensi elokuussa. En koe, että on olemassa mitään seikkaa, mikä estää minua valmistumasta. Loppujen lopuksi opiskeluni on ollut hyvin
vaivatonta ja voin todeta kaikkien hermoilujeni olleen täysin turhia.

Tässä kohtaa lienee aiheellista myös miettiä sitä, mitä haluan tehdä valmistumiseni jälkeen, mikä työ minua kiinnostaa ja mitä työtä aion hakea.

Oli se mitä hyvänsä, niin toivon, että alaltaan se olisi lähellä Goodwillin toimintaa, vanhan tavaran kierrättämistä ja kestävän kehityksen edistämistä. Nämä vuodet,
jotka olen saanut Goodwillissä työskennellä, ovat olleet työhistoriani mielekkäimmät. Syynä tähän ovat toki työkaverit ja asiakkaat, mutta iso rooli on myös päivittäisillä,
nostalgianhuuruisilla löydöillä, joita vastaan tulee. Jokainen päivä on mielekästä aloittaa, koska ikinä ei tiedä, mikä tavara tänään tulee eteen.

Monet saavat nostalgisia tuntemuksia selaamalla valokuva-albumeita, katsomalla elokuvia tai kuuntelemalla musiikkia, minä saan niitä työskentelemällä Goodwillissä.

Kiitos ja hyvää kesää!

Olli Sandberg
Goodwillin myymälätyöntekijä ja liiketoiminnan opiskelija